Vuokatti  half pipe Vuokatti hiihtoputki Vuokatti talvi Kajaani Raatihuoneentori Kajaani kiertoajelu
Kajaani tori - Kauppakatu Kajaani Kauppakatu - tori Kainuun metsiä Kajaanin linna animaatio Kajaanin linna VRML-malli

Virtuaali-Kainuu on usean eri tahon yhteistyöprojekti, jota isännöi Kainuun Puhelinosuuskunta, KPO. Hankkeen rahoittajina ovat EU:n lisäksi Kainuun kunnat ja useat yksityiset yritykset. Hankkeessa ovat mukana Kainuun kuntien lisäksi mm. Kajaanin ammattikorkeakoulu, Kainuun liitto, Oulun yliopiston Kajaanin kehittämiskeskus sekä Te-keskus. Yksi monista yhteistyökumppaneista on ollut Maanmittauslaitos, jonka materiaalit ovat olleet Kainuun mallinnustyön pohjana.

Arcus Software Oy aloitti vuonna 1999 Kainuun kolmiulotteisen mallintamisen osana Virtuaali-Kainuu-projektia. Ensimmäisen vaiheen alkaessa kehitettiin työkaluja ja työtapoja sekä kerättiin aineistoa. Keväällä 2000 olivat valmiiksi mallinnettuna mm. Kajaanin keskusta sekä entinen Kajaanin Linna, aloitettuna oli Sotkamon alueen maisemamallin teko.

Virtuaali-Kainuu-hankkeen toinen vaihe käynnistyi kesällä 2000. Tämän vaiheen aikana mallinnetaan mm. 23 000 km2 kolmiulotteista maisemamallia, jossa näkyvät Kainuun maakunnan vesistöt, tiet, pellot, metsät sekä rakennukset. Tällä cd-rom:lla esitellään kaikista Kainuun kunnista niiden tärkeimmät kohteet. Kunnista on nyt valmiina sekä animaatioita, VRML-malleja sekä erilaista kuvamateriaalia. Projektin 2.vaihe päättyy kesäkuussa 2002.

Kainuun luonnon kauneus sekä sen taajamat tulevat hyvin esille Arcus Software Oy:n kolmiulotteisissa malleissa. Ihastusta alueen ainutlaatuinen luonto sekä mallin korkea tekninen laatu on herättänyt jo Japanissa asti, jossa mallia esiteltiin syksyllä 2001 yhdessä Aasian suurimmista atk-alan tapahtumista. Maailman ensimmäisen kokonaan kolmiulotteisen maakuntakartan saama positiivinen vastaanotto antaa mahdollisuuksia niin Kainuun maakunnan matkailulle kuin it-osaamisellekin.

 

3D-Kainuun käyttöön tarvitset Internet-selaimen: Netscape Navigator 4.x, Microsoft Internet Explorer 4.x. tai vastaava.

Animaatiot ovat MPEG-muotoisia. Uusimmissa Windows ja MacOS käyttöjärjestelmissä on mukana ohjelma, jolla näitä voi katsoa (esimerkiksi Windows Media Player). Jos selaimesi ei löydä tällaista ohjelmaa, voit ladata sen useimmiten käyttöjärjestelmätoimittajasi www-sivuilta (Esimerkiksi Windows:lle Microsoft:n sivuilta).

VRML-malleissa voi kulkea Internet-selaimen lisäohjelmalla (pluginilla), joka tukee VRML97-tiedostomuotoa. Nämä pluginit ovat ilmaisia. Jos käytät Netscape Navigatoria voit tarkistaa selaimen valikkorivistä valitsemalla Help / About Plug-ins, mitä lisäohjelmia koneellesi on jo asennettu.

Tällaisia virtuaaliselaimia ovat mm. CosmoPlayer, Cortona ja Blaxxun. Jouhevimmin mallit toimivat vanhalla CosmoPlayer 2.1- selaimella. CosmoPlayer on haettavissa Computer Associates:n sivuilta

Cosmo Player on tarkoitettu VRML 2.0 virtuaalimaailmojen katseluun. Vanha versio kannattaa poistaa ennen uuden asentamista. Cosmon asennuksen jälkeen käynnistä selain uudelleen.

VRML-tiedostot ovat suuria ja niissä on paljon polygoneja, joten suosittelemme mallien katseluun tehokasta tietokonetta, jossa on runsaasti keskusmuistia ja uusi 3D-näytönohjain.

Suosituskokoonpano VRML-mallien selaamiseen:

  • 800Mz Pentium3
  • 256 MB keskusmuistia
  • 3D-näytönohjain, jossa on 32 MB muistia

Jollet tarvitse VRML-malleja, riittää kokoonpanoksi mikä tahansa laite jossa selaimesikin toimii.

Copyright 1997-2001 Virtual Kainuu, Finland. All rights reserved